Siskonpeti 3 -kuvaukset käynnissä

Ensimmäinen kuvausviikko takana, neljä vielä edessä. Mukavaa on, huomaa, että ryhmä on tehnyt ennenkin töitä yhdessä, kun yhteistyö sujuu ja kuvattu materiaali näyttää jo lupaavalta. Kun näyttelijät ovat maskeerattu ja puettu, seurataan kuvauksia usein monitorilta, josta näkee jos jotakin tarvii korjata tai muuttaa.

Näyttelijöillä on paljon vaihtoja ja eri hahmoja, koska päivän aikana tehdään lukuisia sketsejä ja/tai musiikkivideoita. Kuvaamme myös monissa erilaisissa paikoissa, joten saatamme siirtyä päivän aikana eri ”lokaatioihin” kuvaamaan. Mikään työpäivä ei siis ole samanlainen kuin edellinen. :)

Ollaan onneksi oltu enimmäkseen sisällä, eli ollaan vältytty lumisateelta (!), mutta ensi viikolla tehdään enemmän ulkokuvia. Yhden kohtauksen ajan kun olimme perjantaina ulkona, oli onneksi kivan keväinen hetki. Toivotaan ensi viikolle hyviä säitä!

Tämän kolmannen tuotantokauden ensimmäinen jakso näkyy TV2:ssa torstaina 21.9. klo 21:25, ja kausi ilmestyy samana päivänä myös Areenaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *