Marraskuu 17, 2008
Kävin viime viikolla Ruotsissa vierailemassa. Olin avannut suuni oikeassa paikassa, kun tapasin Stina Rautelinin ja Peter Haberin heidän Suomen vierailullaan, ja sen seurauksena pääsin nyt katsomaan uusimman Beck-elokuvan kuvauksia. :)
Tältä näyttää Filmhuset Tukholmassa, jossa studio-osuudet tehdään.
(lisää…)
Kirjoittanut
Heidi kategoriassa
Yleistä
Lokakuu 28, 2008
Yhdessä kohtauksessa erästä naispuolista hahmoa lyödään, ja sovimme ohjaajan kanssa, että hänelle tulee seuraaviin kuviin mustelma toiseen silmään. Ehdotin silmän sisäkulmaa, koska toiselle hahmolle on tullut ulkokulmaan ruhje toisessa jaksossa. Tämä sopi hänelle, ja tein näyttelijälle sisäkulmaan mustelman. (lisää…)
Lokakuu 19, 2008
Olin tänään Ben Nye -tuotekoulutuksessa jonka piti kosmetiikka-alalla legendaarinen Riitta Vaara. Aina sitä jotain oppii kun katselee vierestä kun “konkari” tekee meikkiä. Hämmästyimme tosin hieman kun hän kertoi, ettei juurikaan laita ripsiväriä asiakkaille. Hänen mukaan meikin pitää olla valmis ilman sitä. No, taidan olla eri mieltä, mascara tekee mielestäni katseesta paljon intensiivisemmän, mutta on silti kiva kuulla eri näkemyksiä. Ja jos haluaa pehmeämmän ja utuisemman silmämeikin voi toki jättää mascaran laittamatta. :) (lisää…)
Syyskuu 27, 2008
Kuvaukset rullaavat mukavasti eteenpäin, pari viikkoa takana. Tehdään 3 jaksoa samaan aikaan kolmen viikon putkessa ja sitten on yksi valmisteluviikko ennen seuraavaa blokkia. Sillä tahdilla jatketaan tammikuun loppuun saakka jolloin pitäisi kaikki uudet jaksot olla kuvattu. Aikataulut ovat tiukat mutta ei mahdottomat ja porukka on kaikinpuolin tehokasta. (lisää…)
Syyskuu 21, 2008
Mietin joskus, että olisi hauskaa pitää listaa paikoista, joissa on tehnyt meikkejä. Tällä viikolla Sydänjään kuvauksissa on tullut maskeerattua sairaalassa, antiikkiliikkeessä (äkkilliset liikkeet saattavat tulla kalliiksi..), baaritiskin takana ja urheilukentän pukukopissa. Herätimme puvustajan kanssa myös erään mukavan naisen klo 7 aamulla kun oli sovittu, että saisimme yhden huoneen käyttöömme. Hän ei tosin tiennyt, että tulisimme ihan niin aikaisin… (lisää…)
Kirjoittanut
Heidi kategoriassa
Yleistä