Lilla Onsdag
Talk show -työt on ihan parhaita! Ihmiset kiinnostavat minua yli kaiken ja tällaisissa kuvauksissa pääsee tutustumaan todella mukaviin ja erilaisiin tyyppeihin.

André poseeraa valaistuneen vieraan kanssa
Tällä viikolla ollaan kuvattu uusia jaksoja Lilla Onsdag -nimiseen keskusteluohjelmaan. Ohjelman juontaja on André Wickström, vieraat ovat mielenkiintoisia ja hauskoja suomenruotsalaisia persoonia, kuten Eva Wahlström, Kim Herold, Sonja Kailassaari sekä Monika Fagerholm. Jaksot esitetään FST5-kanavalla tänä keväänä. Mainostan lisää lähempänä. :)
Tapasimme työryhmän kesken päivää ennen kuvausten alkua ja söimme yhdessä lounasta sekä pidimme palaverin, jossa tutustuimme toisiimme. Tärkeää on luoda mukavan ilmapiirin, jossa kaikki viihtyvät, keskustelu sujuu ja mahdolliset ongelmat voidaan ratkaista yhdessä. Näin vieraatkin tuntevat olonsa rennoksi.
Onhan se näin, että ilmapiirin aistii välittömästi kun astuu huoneeseen, jo ennen kuin kukaan sanoo mitään. Mukavan kodikas tunnelma studiossa auttaa myös. Hyvä musiikki, kynttilävalaistus, ihanat tarjoilut ja ystävälliset hymyt olivat ensimmäiset asiat, jotka saapuva vieras kohtasi.

Studion lämmin ensivaikutelma
Aluksi olin hieman ihmeissäni - missään tuotannossa koskaan aikaisemmin ei olla pohjustettu hommaa tällä tavalla ja etukäteen päätetty satsaamaan tunnelmaan ja “hyvään fiilikseen”. Tämä tuntui hauskan ruotsalaiselta meiningiltä, mutta ihmeen nopeasti tottuu hyvään… ;) Olisipa kaikissa tuotannoissa näin mukavaa! Ensi viikolla kuvataan vielä pari jaksoa lisää.
Heh, nyt ei meinaa suomenkieli sujua… jos kirjoitan kökösti se johtuu siis siitä, että olen puhunut pelkkää ruotsia koko viikoon. :)
Puss och kram, allihopa!