Huhtikuu 19, 2011
Vietin 12 flunssaista tuntia Teatteri Totin kuvauksissa, ja viihdyin joka hetki. :)
Kuvasimme videomateriaalia Elävä Taulu -näytökseen, jossa käsitellään Kalevalaa ja Pohjolan neidon kilpakosintaa. Lavalla tulee olemaan yksi näyttelijä, joka esittää varsinaisessa näytöksessä kahta eri roolia, ja nyt kuvattiin saman henkilön esittämät muut roolit “elävää taulua” varten.
Kyseessä oli Kuurojen Liitto ry:n teatteri, joten näyttelijän lisäksi myös ohjaaja ja kuvaaja olivat kuuroja. Päivä meni siis täydessä hiljaisuudessa. Ensin jännitin hieman, miten kommunikaatio sujuu, varsinkin kun on tapana höpötellä asiakkaan kanssa meikkauksen aikana, mutta päivän lopussa en enää ajatellut koko asiaa. (lisää…)
Maaliskuu 26, 2011
Elizabeth Taylor kuoli keskiviikkona ja inspiroiduin kunnianosoituksena askartelemaan Elizabeth-henkisen pikameikin omaan naamaan.

Totesin, kuten aina kun rupee matkimaan toista, ettei omasta ulkonäöstä kertakaikkiaan saa samannäköistä. Tietenkään. :) (lisää…)
Maaliskuu 25, 2011
Olipas viikko, on tullut tehtyä vähän kaikkea, mm.
Hyvä poika -leffaan ensi-iltameikki ja -kampaus Elinalle…

Upea kaunotar :)
…Salkkarit-tuurausta, Cabaret ja Oidipus -teatteria, Tommi Läntiselle promokuvia, ja tänään Keksijätehtaan finaali-
jakso sekä Hercule Poirot -naamiaislook. Vaihtelu virkistää. :) (lisää…)
Toukokuu 15, 2010
Tänä viikonloppuna kokoonnumme ison maskeeraja-
porukan kesken ja pohdimme nykytekniikan ihmeitä. HD asettaa uusia vaatimuksia maskeeraajillekin, kun todella tarkka kuva armottomasti paljastaa jopa ihohuokoset kasvoilla ja korostaa joitain värejä entisestään.

(lisää…)
Huhtikuu 22, 2010
Tänään tarjolla feminististä kannanottoa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Onneksi nämä vammat lähtevät pesussa.