Maaliskuu 5, 2007
Kiikutin äsken kotiin pinon hieman epämääräiseltä haisevia pizzalaatikoita. Hississä vanhempi nainen vilkaisi (ilmeisesti väärän merkkisiä) laatikoita ja totesi, että “tuosta lähipizzeriasta saa oikein hyvää pizzaa”. Hymyilin ystävällisesti ja sanoin, ettei laatikoissa itse asiassa ollut pizzaa. En viitsinyt lisätä “näissä on verisiä sianpaloja”, vaikka olisikin ollut mielenkiintoista nähdä hänen ilmeensä. Mutta ehkä on turhaa antaa naapurille käsitys, että on satanisti tms..? ;) (lisää…)
Maaliskuu 4, 2007
Ensimmäinen kuvausviikko takana, taas on työtahtiin ja -aikoihin totuttelemista. Tuntuu, että olisimme kuvanneet jo kuukauden. ;)
Yhden kerran pääsin salille, muuten on ollut aika lailla nonstop hommia. Työpäivät ovat loppuneet sen verran myöhään illalla/yöllä, että aamut venyvät ja koska maskit pitää tietenkin olla valmiina jo ennen kuvauspäivän alkamista niin paikalla on oltava ajoissa. Roudaaminen on myös olennainen osa maskeeraajana olemista. Ylellisyyttä on kuvata samassa paikassa monta päivää peräkkäin, jolloin ei tarvitse kantaa tavaroita edestakaisin aamuin illoin. Autossa kulkee pakkien ja kassien lisäksi mukana kaksi meikkituolia ja peili. (lisää…)
Kirjoittanut
Heidi kategoriassa
Yleistä