Syyskuu 18, 2010

Hups

Sairastuin kunnon flunssaan ke-iltana. Torstaina menin tietysti silti töihin, vaikka on hyvin epämukavaa olla se niiskuttava, tukossa oleva meikkaajaa, joka yrittää pysyä mahd. kaukana meikattavista. Läträsin käsidesillä joka välissä, mutta oli silti mahtavaa kun saimme sumplittua maskit niin, että pääsin aikaisemmin kotiin. Parempi pysyä poissa ettei tartuta ihan kaikkia! (lisää…)

Kirjoittanut Heidi kategoriassa Henk.koht.
Syyskuu 15, 2010

Syksynsävyiset promokuvat

Näin vihdoin Amberian Dawn -yhtyeen promokuvat, jotka kuvattiin huhtikuussa. Ei hassumpia! :)


(lisää…)

Kirjoittanut Heidi kategoriassa Yleistä
Syyskuu 11, 2010

Eyeliner

Kun tekee eyeliner-viivasta kissamaisen, silmät ovat näyttävät, vaikka meikkiin ei käyttäisi muuta kuin rajauksen ja mascaran.

Jos tuntuu hankalalta tietää, mihin kohtaan piirretään eyelinerin “häntä”, kannattaa ottaa vauhtia ripsirajasta silmän alapuolella. Samaa linjaa jatketaan ylöspäin, ensin voi vaikka piirtää pienen pisteen oikeaan loppukohtaan, joka sitten yhdistetään varsinaiseen rajaukseen. Silmän sisäkulmassa rajaus kannattaa pitää hyvin ohuena.

Harjoitus tekee mestarin… :)

Kirjoittanut Heidi kategoriassa Vinkit
Syyskuu 10, 2010

Extreme-näytös

Olin äsken katsomassa Make Up Storen “Extreme” -näytöstä. Kyseessä uuden meikkilookin lanseeraus, siellä olivat vääntäneet meikkejä ja tukkaa tuntikausia, ja hienoja olivat kyllä. Eräs tuttu oli tekemässä hiuksia ja kreppiraudat olivat kuulemma olleet kova sana. Niitä oli saatu kasaan vain kolmet ja malleja oli.. no, en edes laskenut, mutta monta. Meikit olivat Make Up Centerin oppilaiden tekemiä.

(lisää…)

Kirjoittanut Heidi kategoriassa Kauneus
Syyskuu 5, 2010

Maskeerauksen SM-kisat 16-17.10.2010

Uusi vuosi, uudet haasteet. Kaikki mukaan SM-kisoihin – kilpailemaan tai kannustamaan!

Ammattilaiset kisaavat Kauneusmessuilla sunnuntaina 17.10. ja aiheena on “Ilmatar“.

Miten tulkitset aiheen? Tyyli on vapaa kunhan lopputulos on loistava, kuten eräs opettajani joskus aikoinaan lausahti. :)

Viime vuoden SM-voittaja Mariela Sarkima istuu tänä vuonna tuomaristossa. Vuoden 2009 teemana oli “Dynastia” ja tältä näytti tulos:

Oppilassarjan teema “Lady Gaga” on jo herättänyt paljon mielenkiintoa, sattumoisin leidi itse on Suomessa esiintymässä juuri ennen meidän kisoja!

Tänä vuonna body painting -kilpailu käydään lauantaina 16.10. ja aiheena on maaginen “Kalevala“. Tule mukaan kilpailemaan ja näytä meille miten tulkitset aiheen! Kisa on avoin kaikille halukkaille.


“Kielletty metsä” -teeman upeat kilpailutyöt 2009.

Lisää tietoa Suomen maskeeraajat ry, ilmoittautumiset ottaa vastaan allekirjoittanut. Meillä on mahtavat palkinnot luvassa  ja ammattilaissarjan SM-voittaja pääsee lisäksi kilpailumatkalle Düsseldorfin messuille. Ilmoittautumisaika 30.9.2010 saakka – tervetuloa kisaamaan!!!

Kuvat: Mikael Pettersson

Kirjoittanut Heidi kategoriassa Vinkit
Seuraava sivu »