Tämä viikonloppu kuluu jäähallilla, missä lähetetään suorana Uuden musiikin kilpailu. Hallilla pyörii hikisiä jää-
kiekkoilijoita, muusikoita, tanssijoita ja muita esiintyjiä.
Maskitila on pukuhuoneessa, jonne on pystytetty pöytiä, peilejä ja ekstravaloja.
Nyt ei tarvitse miettiä itselleen iltapuuhaa. :) Ensi-iltaan saakka ollaan porukalla klo 23 asti teatterilla joka ilta, paitsi sunnuntaina.
Viime hetkeen saakka voi tulla isojakin muutoksia, joten joustavin mielin pitää olla paikalla. Autan siellä täällä missä tarvitaan; teen lettikampauksia, kiinnitän mikkipiuhoja, pesen peruukkeja, käyn asioilla ja opettelen tekemään maskit ja vaihdot molemmin puolin lavaa. Maskeeraajia tulee olemaan näytöksissä ruuhkahetkinä 5 kpl ja kaikilla on omat maskinsa ja vaihtonsa hoidettavana. (lisää…)
Yle on koko ajan tiukentanut linjaansa siitä, keiden tekijöiden nimet ovat lopputeksteissä. Maskeeraajien nimet ovat jo jonkin aikaa loistaneet poissaolollaan.
Aika tylyltä tuntuu, varsinkin kun freelancerina on aina riippuvainen siitä, että alan ihmiset tietävät kuka on ja mitä tekee. Mistä muuten saisi kontakteja ja töitä? (lisää…)
Inglotilla on paljon hyviä tuotteita, mm. ihania luomiväripaletteja, joihin voi itse koota haluamansa värit! Nyt ystävänpäivätarjouksena -25%!
♥ INGLOT ottaa varaslähdön Ystävänpäivän juhlintaan. Haluamme tarjota teille ihanat ystävämme, koodin jolla saatte – 25% (värikosmetiikasta) myymälöistämme tai nettikaupasta. VALENTINE2012 toimii koodina. Tarjous on voimassa tästä hetkestä lähtien ja jatkuu aina 15.2.2012 asti. Ilahduta siis ýstävääsi tai itseäsi! ♥