Mallitoimisto Clamos Studio piti koekuvauksia uusille malleille parina päivänä ja meikattavia oli joka lähtöön; lapsia, kaikenikäisiä naisia, miehiä ja eläkeläisiä, jotka olivat vastanneet hakemukseen lehdessä.
Kun ajattelee mallitoimiston toimenkuvaa, ensimmäisenä tulee monelle mieleen pitkät, hoikat mallinaiset, muotikuvat ja -näytökset, mutta itse asiassa osa malleista jota käytetään TV- ja lehtimainoksissa ovat “taviksia”. Malleja tilataan toimistojen kautta myös esim. TV-sarjojen avustajiksi ja juontohommiin.
Kuka tahansa kiinnostunut voi teettää itselleen mallikansion, mutta se maksaa tietenkin jonkun verran. Kansioon saa ammattivalokuvaajan ottamia kuvia, jossa malli on kauniisti meikattu ja stailattu.
Kuulemma parhaiten työllistyvät mallit ovat ne, joilla on rempseä persoonallisuus ja esiintymistaitoa. Ei tarvitse olla erityisen kaunis tai mallimitoissa kunhan omaa iloisen asenteen eikä ota itseään liian vakavasti.
Hauska keikka oli, tapasin niin paljon erilaisia ihmisiä ja tuli höpötettyä vaikka mistä, taidekursseista, hevosista, lomista, töistä ja Tanssi Tähtien Kanssa -ohjelmasta.
Sain aika vapaat kädet meikkauksessa, mutta reippaasti piti käyttää väriä, koska kovat valot “syövät” liian pehmeän meikin. Eli runsaasti tummuutta silmien ulkokulmiin ja varjostuksia kasvoille. Pysyttelin kuitenkin kauneusmeikeissä, kun kyseessä ei ollut ammattimalleja niin liian erikoiset trendimeikit eivät tuntuneet sopivilta.
Hurja meno toimistolla oli, kolme kännykkää lojui pöydällä ja tuntui, että joka hetki soi jossakin.. vuorotellen summeri, ovikello ja puhelimet. Toimitusjohtaja Annina oli koko ajan vauhdissa ja tuntui hoitavan vähintään 3 asiaa kerralla. Tehokasta – itse olin tyytyväinen kun sain keskittyä meikkaamiseen. ;)
Tällaista tällä kertaa, aurinkoista viikonjatkoa!