Poikki!

Monta pitkää kuvauspäivää on takana. Huomenna on porukan “välikaronkka” ja sen jälkeen puolentoista viikon tauko kuvauksissa, ihan hyvä niin. On ollut happi vähän lopussa, varsinkin kuumassa studiossa ja nättelijät ovat olleet kovilla. Ihme ettei sen enempää ole sanat mennyt sekaisin ja pokka pettänyt, vaikka väillä onkin ollut hieman levoton meno. Me muut voidaan sentään jonkin verran löllöillä taka-alalla ja valittaa kuumuutta. ;)

Tuntuu, ettei ole ollut mitään “raportoitavaa” pitkään aikaan kun on vaan painanut töitä, noussut kuudelta ja päässyt kotiin seitsemän maissa illalla ja ollut niin väsynyt, ettei ole jaksanut juuri mitään muuta tehdä enää, paitsi syödä ja nukkua. Aiai, väsyneenä sortuu herkästi makeaan ja minähän olen popsinut.. ja se näkyy. Ensi viikolla alkaa taas sokeriton puhdistusjakso. (Nyt kun kirjoitin sen tähän en voi luistaa päätöksestä?) ;)

Yksi vapaapäivä minulla oli keskellä viikkoa, mutta silloin pyydettiin maskeeraamaan leffaan, ja tietenkin menin. Kysessä oli Yansa Productionsin hieman erilainen projekti joka perustuu ammattilaisten ja opiskeilijoiden vapaaehtoistyöhön. Kokopitkän elokuvan nimeksi tulee Korkein Oikeus.

En ole nähnyt Lupaus-elokuvaa, mutta tunnistin Laura Birnin kuvista (vihdoinkin tunnistan jonkun, jee!), vaikka hänelle olikin tähän rooliin laitettu pitkät hiuslisäkkeet ja eriväriset rastat. Tai no, taisin ennemmin muistaa nimen, kun olin lukenut hänestä artikkelin.

Boheemirooliin sopi kevyt meikki, vain pohja ja varjostukset, huulikiilto sekä mascara, joka tosin teki paljon, koska Laura on niin vaalea. Jos on kovin vaaleat ripset saa olla tarkkana, että ripsiväriä tulee tyveen asti, teho häviää jos jää valkoinen raja näkyviin.

Lauralla on myös todella vaaleat kulmakarvat, ja hän varoitti, että meikkaajat usein laittavat hänelle väriä kulmiin ja toteavat samantien, että ei näytä hyvältä ja ottavat pois. Kokeilin Lumenen kulmakarvavahaa, jossa on aavistus väriä ja se toimi loistavasti. Vihje vaaleakarvaisille siis. :)

Kuvauksissa oli myös m.m. kolme bikinibeibeä joita kuvattiin luxuslaivan kannella, viimeisen päälle meikattu ja laitettu. No, ohjaaja päättikin sitten, että kaikilla kolmella on aurinkolasit päällä, eli se siitä silmämeikistä. ;)


Jyrki Nousiainen, Antti Launonen ja Laura Birn, taustalla bikinibeibet :)

Tänään oli siis tv-sarjan viimeinen kuvauspäivä ennen lomaa ja oli kädet täynnä. Meikkasin naispuoliset näyttelijät ja ehostin siinä välissä myös joitain kuvausporukan naisia. Kun pääsee vauhtiin niin ei malta lopettaa. Huomenna saattaa olla jonkinlaista jonoa meikkiin saunomisen jälkeen, sen verran innostuneita olivat.

2 kommenttia

  1. Susanna 20/07/2006

    Laitan nyt tähän uusimpaan viestiin. Mä tykkään Max factorin huulipunasta, siis siitä tavallisesta puikosta. Ainoa mikä kestää kahdeksan tunnin työvuoron ilman ongelmia, vaikkei sen edes luvata kestävän :D Mun työssä ei aina ehtinyt edes peiliin katsoa, saati miettiä meikkejä. Myös luomivärit on aivan loistavat sekä kestoltaan että levittyvyydeltä ja pigmenttiä on paljon.

    Kiva tietää että lumenellakin on taso nousussa, tai onhan ne ihan hyviä kai aina olleet, mutta ei mun mielestä hinnan väärti, eikä kestä työmeikkinä ollenkaan…mutta sopii tietty tällaiselle kotiäidille hyvin :D


  2. Heidi 24/04/2011

    Leffa löytyy täältä: http://www.korkeinoikeus.com/


Comments are closed.