Turvallinen koemeikki

Eräs pariskunta vietti 10-vuotishääpäiväänsä ja menivät sen kunniaksi kuvattavaksi, jotta voivat vertailla mikä on vuosikymmenessä muuttunut. Hauska idea, toivottavasti jatkavat perinnettä.

Meikkasin “morsiamen” ja puhuimme m.m. heidän häistään. Hänet oli silloin meikattu meikkistudiossa, jossa eivät tehneet koemeikkauksia ollenkaan, sillä perusteella, että “heidän ei tarvitse harjoitella”.

Minusta tuo kuulostaa aika erikoiselta. Koemeikki ennen häitä on mielestäni erittäin tärkeä, eikä sen takia, että meikkaaja haluaa harjoitella, vaan sen takia, että se on asiakaspalvelua. Häitä suunnitellaan kauan ja kyseessä on suuri päivä, joten en usko, että kovin moni uskaltaa jättää niin ison asian viime hetkeen ja ventovieraan käsiin. Yhteisymmärrys meikkajan ja asiakkaan välillä pitää olla, koska vaikka meikkaaja olisi kuinka taitava, niin se ei auta jos hän puhuu eri kieltä.

Jos meikkaaja toimii esim. teatteripuolella hänellä saattaa olla teatraalinen, vahva tyyli myös kauneusmeikeissä, jolloin ihminen joka ei normaalisti paljon meikkaa tuntee itsensä pelleksi liian vahvassa meikissä. Ja päinvastoin, olen nähnyt morsiamen joka näytti siltä, että hän on juuri tullut suihkusta, meikistä ei näkynyt mitään. Kyseessä on kuitenkin isot juhlat, eli mielellään morsian saa olla erityisen kaunis sinä päivänä, myös omasta mielestään.

Kuulin sellaisenkin tapauksen, jossa koemeikki oli tehty ja kaikki oli hyvin, mutta hääpäivänä meikkaaja oli unohtanut mitä värejä oli koemeikissä käyttänyt ja kyseli asiakkaalta, joka ei tietenkään voinut sitä tietää. Huulipunan sävykin meinasi vaihtua roosasta oranssiin, mutta onneksi saivat yhteisvoimin morsiamen juhlakuntoon. ;)

Pahimmassa tapauksessa saattaa olla yliherkkä jollekin aineelle, jolloin se on hyvä selvittää ennen varsinaista hääpäivää. Kasvot saattavat jo punoittaa jännityksestä ja innostuksesta, allerginen reaktio siihen päälle ei ole kovin tervetullut!

Koemeikissä ei ole kiire, voi rauhassa suunnitella yhdessä morsiamen kanssa minkälainen meikki tehdään ja tarvittaessa kokeilla eri värejä. Morsian saa “tunnustella” meikkiä ja halutessaan voi vielä muuttaa jotakin ennen h-hetkeä. Hääpäivänä on harvemmin paljon aikaa miettiä värivalintoja, morsiamella on monta asiaa mielessä ja hänen pitää pystyä luottamaan siihen, että meikkaaja tekee meikin kuten on sovittu. Häämeikin ei kuulu olla yksi stressimomentti lisää jota jännittää. :)

En tiedä olenko ainoa joka kiinnittää huomiota tällaiseen, mutta usein kun tarkastelen hääparien kiitos-korttien kuvia (aina kun saan mahdollisuuden, niitä löytyy vaikka mistä; työpaikkojen ilmoitustauluilla ja ihmisten kotona.. :) ihmettelen miksi niin monelle morsiamelle on tehty samanlainen meikki? “Vakiomorsian” on suht. vaalea ja hänelle on laitettua vaaleahkoa lilaa luomiväriä ja tietynsävyistä vaaleanpunaista huulille. Eihän tässä mitään jos morsian on tällaista toivonut, mutta joskus epäilen, että jostain tukkukaupasta saa ostaa “morsiuspaletin” jossa on vain ja ainostaan nämä värit. ;)

Itse tykkään sekoittaa eri värejä, joten kovin helposti ei tule tasan samaa sekoitusta kahdelle morsiamelle. :)

2 kommenttia

  1. Susanna 10/08/2006

    Mä oon tarjoilija, ja hoitanut useita kymmeniä häitä. Ja oon huomannut kans tuon “morsiuspaletti” -jutun. Sitä olen kans usein ihmetellyt, että jos nainen ei koskaan ole käyttänyt huulipunaa, niin tarviiko sit hääpäiväksi laittaa kerros kirkasta pinkkiä, jos ei osaa olla sen kanssa. Ja sitten puoliltaöin hoiperrellaan värit poskilla..hui kun menee kylmät väreet. :D


  2. Heidi 10/08/2006

    Voi ei.. nimenomaan! ;)

    Ensimmäisiä asioita jota kyselen morsiamilta on se, mitä meikkiä he yleensä käyttävät, jotta hääpäivänä ovat itsensä näköisiä ja oloisia. Mutta entistä kauniimpia. :)


Comments are closed.