Hetki lyö

Kirka oli meillä eilen talk show -ohjelman vieraana. Hän oli juuri palanut matkalta ja oli väsynyt. Sovimme siis, että hän tulee takaisin studiolle tänään ja kuvataan silloin kaikki valmiiksi. Aamupäivällä tuli kuitenkin tieto, että Kirka oli menehtynyt viime yönä sairaskohtaukseen. Studiolla tuli hiljaisuus, ensireaktio oli “ei voi olla totta”.

Vaikka en tuntenut Kirkaa henkilökohtaisesti, tuntuu kuitenkin oudolta, että vasta eilen maskeerasin hänet. Puhuimme m.m. hänen hiuksistaan, hän mietti, että voisi taas ruveta kasvattaamaan niitä, koska hän viihtyi pitkissä hiuksissa. Hänellä oli kaulassa vaimonsa suunnittelema koru, josta hän oli selkeästi ylpeä.

Eilen kuvaamamme nauhat olivat yhtäkkiä haluttua tavaraa. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan tulla näyttämään tv:ssä, on pajon mukavampaa muistella Kirkaa hänen tähtihetkistään kun siitä, että hän väsyneenä käy läpi käsikirjoitusta johon ei ole ehtinyt perehtyä kunnolla.

Matkalla kotiin kuulin radiosta kun kerrottiin tapahtuneesta ja soitettiin Kirkan tunnetuimpia kappaleita. Hän osasi kyllä laulaa, tuli kylmät väreet kun kuunteli…

2 kommenttia

  1. Santeli 02/02/2007

    No jopas, oletpa ollut sattumoisin kovasti “ajan hermolla”! Otan osaa… :/ Mutta oikeasti, tämä Kirkan kuolema on koskettanut mua vielä enemmän kuin Juicen lähtö, vaikka molempien musiikista olen jossain vaiheessa tykännyt kovastikin. Lähinnähän ne tuovat mieleen oman nuoruuden ja ne tilanteet, jolloin on ko. musiikkia kuunnellut. Kirkan yhdistän erityisesti Porvoon kansanopiston aikoihin, jolloin Sinuunkin Heidi tutustuin :) Asuntolasta opistolle oli tunnelmallista kävellä aamuin illoin kun menoa tahditti korvalappustereosta Kirka – ja itse asiassa myös Aki Sirkesalo :/
    On muuten jännää tämä kollektiivinen suru, miten jonkun ihan tuntemattoman, vaikkakin julkkiksen, kuolema pysäyttää – enemmän kuin ne tuhannet ja taas tuhannet kuoleman uhrit maailman kriisipesäkkeissä…
    Mutta meinaan kyllä kuunnella hartaana vielä Kirkan kasettia, siellä on ne ihanan lämpimän romanttiset “Ota lähellesi (peiton alle)”, “Anna käsi”, “Kaksin rannalla yksinäiset”… Ei voi muuta sanoa kuin Carpe Diem ja siteerata Arno Kotroa:
    “Elä jokainen päiväsi niin kuin se olisi viimeinen – mutta muista, se pitää tehdä huomennakin.”


  2. Heidi 03/02/2007

    Voi sentään.. onhan Kirka ollut enemmän kun täysin tuntematon sinulle, kun kerran on laulanut korvaasi monet kerrat ja pitänyt sinulle seuraa kävelymatkoilla.

    Ymmärrän hyvin, että on surullinen olo. Kyllä minullekin tuli pala kurkkuun kun kuuntelin sen kauniita kappaleita radiossa. Jos olisin omistanut Kirka-levyn olisin laittanut kotona soimaan.


Comments are closed.