Kuumaa ja kylmää

Ei oo totta miten ihanaa on kun aurinko lämmittää! =)

Tuntuu hölmöltä kun lähtee kotoa mukanaan aurinkolasit, toppatakki, pitkät kalsarit ja kengissä lämpöpohjalliset. Mutta kun on kerran oppinut kantapään kautta, että kun seisoo illalla/yöllä tuntikaupalla ulkona niin kylmähän siinä tulee joka tapauksessa. Eilen pärjäsi hyvin yllämainituilla eväillä. Pari viikkoa sitten mikään ei rittänyt, vilu tuli jossain vaiheessa kuitenkin.

Siitä on aikaa kun viimeksi kävin kosmetologilla, mutta nyt muistan taas miten kivalta tuntuu kun iho on kunnolla hoidettu ammattilaisen toimesta. Ja miten paljon paremmalta sama meikki näyttää kirkkaalla iholla tänään kuin samealla pohjalla eilen. Kevät ja syksy ovat ihon kannalta pahimmat ajat, silloin pukkaa helpoiten näppyjä, joten jos ei raaski käydä kun pari kertaa vuodessa suosittelen varaamaan ajan näille vuodenajoille. Iho reagoi kun lämpötilat muuttuvat radikaalisti.

Ja nyt lukemaan uuden jakson käsikirjoitusta ennen kun lähden töihin. Se on hyvä tehdä näin viime tingassa, jotta pysyy tuoreena muistissa, puolustelen itseäni… ;)

“If it wasn’t for the last minute, nothing would get done”