Aamu-unisen vapaapäivä

Meillä oli eilen kuvauspäivä vaikka olikin kalenterin mukaan pyhäpäivä. Tämä sopi työryhmälle erinomaisesti, saimme perjantain vapaaksi ja pitkän viikonlopun.

Aina ei kuitenkaan mene ihan niin kuin on suunnitellut.. Tulin eilen myöhään kotiin ja ajattelin pitää seuraavan päivän täysin vapaana, nukkua pitkään, löysäillä ja käydä kaverin kanssa kahvilla.

Kännykkä rupes kuitenkin soimaan heti aamusta. Ensin kerran, polttarimeikkiasiaa, jonka jälkeen menin takaisin nukkumaan. Ajattelin, ettei se varmaan enää soi. Juuri kun olin kömpinyt sänkyyn se soi uudestaan. Hrm. Häämeikkiä lokakuulle. Selvä, takaisin nukkumaan. Taisin nukahtaa ennen kun se soi kolmannen kerran. Unenpöpperössä suostuin kuvauskeikalle.

Ehdin nukkua tunnin ennen kun piti nousta. Sen verran väsynyt olin vielä kun lähdin, että mietin miksen ollut laittanut kännykkää äänettömälle? No, tässä on varmasti jokin syvempi tarkoitus, joka selviää sitten joskus. ;)

Oli kuitenkin kiva keikka. Valokuvaaja oli uusi tuttavuus, toivottavasti teemme yhteistöitä jatkossakin, ja mainostoimiston mallit mukavia ja hyvännäköisiä, yllättäen. Kyseessä oli mainoskuva Vallox-nimisen yrityksen esitteeseen. Olisin mielelläni jäänyt seuraamaan kuvauksia, jos tarvitsee tehdä korjauksia tms, mutta piti lähteä sovittuun tapaamiseen. Loppupäivä ja -ilta meni sentään rentoutuessa. Jos vaikka huomenna saisin nukuttua hieman pidempään. Känny äänettömälle, siis. :)

Perjantaipiristykseksi kuva jonka otin kännykällä kun kävin siskon luona Uppsalassa:


“Cykelparkering förbjuden!” ;)