Elämänpituinen muodonmuutos

Joskus tulee katsottua “Extreme makeover”-ohjelmaa, joka on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten käy kun sisäinen ja ulkoinen olemus eivät kohtaa. Kauneus tulee sisältä, mutta sisäinen kauneus ei pääse esille jos ei viihdy ulkokuoressaan.

Ohjelmassa näkee, että kun hampaat ja nenä on korjattu ja ylimääräiset rasvat on imetty pois niin johan elämä taas maistuu. Yhtäkkiä hiljaisesta hiirulaisesta tulee sosiaalinen, itsevarma ja onnellinen. Eli oikeastaan nämä ihmiset ovat aina olleet iloisia ja sosiaalisia, mutta ulkonäkö on ollut esteenä? Itsevarmuutta ei rakenneta hetkessä, se on pitkä prosessi. Mutta se, että katsoo peiliin ja pitää siitä mitä näkee on tärkeä askel.

Jossain määrin meille kaikille käy näin, kun saamme teinivuosien epävarmuuksista, ujoudesta ja kovasta itsekritiikistä hieman etäisyyttä. Pikkuhiljaa tajuaa, että vaikka nuorempana ajatteli, että “pitäisi olla” kaikkea muuta kuin mitä on, niin oikeastaan on jo sellaisenaan aika magee pakkaus. Uskaltaa hyväksyä ja toteuttaa itsensä, löytää oman tyylinsä ja voi kokeilla asioita, joihin ei nuorempana ryhtyisi, ettei vaan olisi (liian) erilainen kuin se ryhmä, johon kokee kuuluvansa. Jos hyvin käy ymmärtää, että kunnioittamalla itseään (syömällä oikein ja liikkumalla), keho kiittää ja senkun kaunistuu.

Mielestäni suurin osa ihmisistä on parhaimmillaan 30 ikävuoden jälkeen. Sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että tykkään itsestäni paljon enemmän nyt kolmekyppisenä kuin kaksikymppisenä. Onhan se kakskymppinen tytöntyllerö herttainen mutta hänellä on vain häivähdys siitä karismasta, joka kasvaa vuosi vuodelta.

Olen kuullut tällaisen sanonnan: “The face you have at 50 is the face you deserve”. Tämä pitänee paikkansa. Huonot elintavat rupeavat näkymään neljänkympin jälkeen viimeistään. Kuten myös naururypyt, tai huolestuneet/ vihaiset otsarypyt, riippuen siitä, elääkö hymy kasvoillaan vai naama rutussa. Eli eloisaa ja iloista elämää! :)

“Old age isn’t so bad when you consider the alternative.” -Maurice Chevalier-