Tunteettomat ja tuntemattomat

Kävin katsomassa Beowulf-elokuvan tietämättä leffasta mitään. Hämmennyin heti alusta kun ensimmäiset kasvot tulivat kuvaan ja ne olivat jotenkin ..tyhjät. Leffa oli tehty tietokoneanimaationa, jolloin kaikista ihmisistä oli viety särmä, kasvot olivat tylsät ja tunteettomat. Maskeeraajalle siis täysi pettymys. ;)

Elokuvan myötä tosin tajusin taas miten paljon ihailen kaikenlaisia kasvoja, ja miten ne aina jaksavat kiehtoa minua. Ihmisen kasvot ovat mielettömän ainutlaatuiset, ilmeikkäät ja monimutkaiset, kaikki upeita omalla tavallaan. Silmissä näkyy niin paljon älyä, elämää ja sielua, jota mikään tietokoneanimaatio ei pysty luomaan.

Olin viikolla maskeeraamassa uuteen visailuohjelmaan, “Tuntemattomat”. Tulee ilmeisesti tv:stä ensi kevään alussa.

Päivän aikana kuvattiin 5 jaksoa, jokaisessa jaksossa 12 vierasta. Meitä oli kaksi maskeeraajaa paikalla, joten töitä riitti. Onneksi apuna oli kaksi meikkikoulun opiskelijaa, mutta laskin silti, että tuli väännettyä meikkejä ja hiuksia suunnilleen 10 tuntia putkeen. Kun illalla raahasin tavarat kotiin, tuntui, että käsivarret olivat ihan puutuneet. ;)

Mielenkiintoisia ihmisiä tuli kyllä tavattua, toivottavasti ohjelmasta tulee hyvä!