Tämä viikko menee mukavasti univelassa ja kahvi-
yliannostuksella. Enää huominen päivä, niin on yksi kappale lyhytelokuvaa purkissa. Kivaa on! Kuinka usein työpaikalla tarjotaan perjantai-iltana tuoretta pullaa suoraan uunista? :)

Ollaan kuvaamassa hienossa omakotitalossa, hieman klaustrofobista on, mutta kunhan hommat hoituu niin mikäs siinä. Pieni huone joka jo tullessamme oli täynnä huonekaluja ja kirjoja, virallisesti “maskihuone”, toimii myös läksyjenluku- ja piirustushuoneena sekä tarvittaessa tavaransäilytystilana.

Päähenkilöt ovat kaksi mahtavaa tyttöä, jotka esittävät 8 ja 17 -vuotiaita sisaruksia. Tarina on koskettava ja kaunis, ihana olla mukana projektissa, jossa heti innostuu käsikirjoituksesta.

Tunnelma kuvauspaikalla on aivan mahtava, tekemisen iloa on ilmassa ja nuorista näyttelijöistä pidetään hyvää huolta. Heti ensimmäisenä päivänä 8-vuotias päähenkilö ja m.m. runnerina toimiva mies löysivät yhteisen säveleen. Ohjaajan sanoja lainaten “toi on niin söpöä, että mä en kestä”. On se ihanaa kun joidenkin ihmisten välillä vaan “synkkaa” samantien, ei iällä tai millään muullakaan silloin ole merkitystä.

Bestikset kuvaustauolla :)

Taas on tullut naurettua niin paljon, etten muista koska viimeksi. Nuorin näyttelijöistä, joka aluksi oli melko ujo ja hiljainen on nyt koko tiimin kingi ja viihdyttää paitsi itseään myös meitä muita. Kuvauksien lisäksi on keretty pelata pelejä, laulaa, piirtää, tehdä matikkaläksyjä, perustaa tyttöjengi “Buyacasha”, jongleerata, pitää kahvinjuonti-
seurantataulukkoa ja kiusata toisiaan hyväntuulisesti. Kuten perheenjäsenten kuuluukin tehdä.

Maskeerauksesta piti kirjoittaa.. ;) Vanhemmalle sisarukselle olen tehnyt “luonnonkiharat” jotka tarinan edetessä sotkeentuvat enemmän ja enemmän, sekä kevyehkön meikin. Pienemmällä on saparo-look, lapsille ei tarvitse laittaa meikkipohjaa, iho on niin persikkainen jo valmiiksi.

Haastavinta on ollut, että molempien sisarusten pitää itkeä pariinkin otteeseen. Pienokaiselle ratkaistiin asia kosteuttavilla silmätipoilla, jotka aluksi tuntuivat epämiellyttäviltä, mutta tänään hän oli jo innokkaana pyytämässä lisää “tonne nurkkaan myös!” jotta saisi kohtauksen tehtyä uskottavasti. Urhea pikkuihminen. :)

Vanhempi sisko on sen verran näyttelijä jo, että hän sai keskittymällä omassa rauhassa puristettua esille kyyneliä, mutta kun kohtaus otettiin pariin otteeseen uudestaan piti avuksi ottaa vastaleikattua sipulia ja silmätippoja.

Sellainenkin tuote kuin “itkupuikko” löytyy markkinoilta, jota sipaistaan silmien alle ja saa ne vuotamaan, mutta sipuli toimi hyvin tällä kertaa. Tosin kämppä haisi sen mukaisesti. ;)