Suojelijat: Mälli

Voisin omaksi muistinvirkistykseksi ja toivottavasti sinun iloksi vähän kertoa näistä Suojelijoiden kuvauksista tarkemmin. Hauska kerrata mitä tapahtui “kulissien takana”, lähinnä maskeerauksen kannalta. Sarjaa kuvattiin viime keväänä, maaliskuu 2007 alkaen löytyy tuosta arkistosta enemmän tavaraa. :)


Kuva: Thomas Hagström

Kiva tosiaan katsoa miltä lopputulos näyttää, en ole nähnyt kuin kolme jaksoa etukäteen. Jotain juttua saattaa olla työstetty vaikka kuinka kauan ja sitten se näkyy telkkarissa sekunnin. Mutta kun kokonaisuus on uskottava, se on sen arvoista. Mitään ei voi tehdä huonosti, koska silloin näitä kuvia ei voida käyttää ollenkaan. Lopputulos on kuin tilkkutäkki, jota on koottu sadoista erilaisista kuvista. Kohtauksia on kuvattu monesta eri suunnasta ja kaikkien kuvien pitää toimia keskenään yhteen, jotta niistä voi valikoida parhaat päältä ja saada oikeanlainen rytmi ja tunnelma tarinaan.

Välillä tulee tehtyä turhaa työtä, esim siinä kohtauksessa, jossa Mälli jännittää Teatterikorkeakoulun portin ulkopuolella ja oksentaa. Minulla oli purkissa valmiina “oksennusta” jota ei sitten loppujen lopuksi käytetty. Ohjaaja päätti, että kohtaus kuvataan portin sisäpuolelta ja pelkkä ääni kuuluu. Ihan hyvä, ei se olisi antanut tarinalle mitään lisäarvoa jos katsojat olisivat “päässeet” katsomaan oksentamista. ;)

Kultasepänliikkeen sisäpuolella kuvatut kohtaukset ovat kuvattu studiossa. Kun lasipala vedetään pois kaulasta, verta roiskii “valtimosta”; siellä oltiin Ari Arvolan kanssa seinän takana, minä täytin isoja muoviruiskuja tekoverellä ja Ari painoi sisällön ohuen muoviletkun läpi. Letku kulki seinässä olevan reiän kautta Epun vaatteiden alle ja pää oli kiinnitetty kaulaan, tekohaavan sisäpuolelle. Kiirettä piisasi, verta piti tulla haavasta kovaa vauhtia ja sitä kului vaikka kuinka monta litraa kun kuvattiin monta kertaa.

Seuraavissa jaksoissa näytetään lasipalakohtausta eri näkökulmista, jos kiinnostaa tutustua tarkemmin. No, toivottavasti sarja tuntuu mielenkiintoiselta muutenkin. :)


Aleksanterinkatu

2 kommenttia

  1. Susanna 09/03/2008

    vau, mielenkiintoista!


  2. Heidi 11/03/2008

    Kiva kuulla! :)


Comments are closed.