Kuvauspäiväkirjaa

Vähän lisää kertomuksia Kesäpaikka-kuvauksista. Melko kuvauspainoitteista tekstiä tällä hetkellä, en ole paljon muuta ehtinyt tehdä viime aikoina. Kesäloma jää nyt pitämättä, mutta toivottavasti ehtii syssymmällä käydä vaikka pienellä lomamatkalla, saas nähdä.

Tässä ihana kulkuvälineemme ja maski + pukutila, Anneli-asuntoauto. Nimesimme hänet puvustajan kanssa samantien, koska kuvittelen, että auton kanssa on vähemmän ongelmia, jos se saa oman identiteetin. ;) Pitäisi ilmeisesti nimetä myös suoristusraudat, koska nämä ovat viime aikoina tuottaneet ongelmia. Tänään poksahtivat jo toiset raudat ilman näkyvää syytä. Melkein uudet olivat kaiken lisäksi…

Olin tehnyt näyttelijälle kiharat samaisella raudalla edelliseen kohtaukseen, mutta tähän kohtaukseen jouduin tekemään sormikiharat joita lämmitin hiustenkuivaajalla, jotta saisin hiuksista kiharat. Ihan samanlaista lookia en saanut aikaiseksi, mutta onneksi kuvattiin kohtausta, jossa kyseinen henkilö näkyi vain taustalla.

Viime viikolla, erittäin kauniina päivänä, kuvattiin koko päivän pellossa. Vieressä oli pieni kioski, joka esitti pientä roolia elokuvassa. Kuuma oli, aurinkorasvaa kului ja silti osa kuvausporukasta oli melko punasävyistä päivän lopussa.

Tänään kuvattiin järven rannalla, olisi ollut mahtavaa pulahtaa uimaan, mutta koska oli melko kylmä ja pilvinen sää, se jäi nyt tekemättä. No, vielä joitain päiviä jäljellä, ehkä tässä vielä ehtii.

Minulla oli jostain syystä kova muutoksen tarve ja värjäsin hiljattain hiukseni vaaleaksi, eli viihdyn kesäblondina kunnes juurikasvu pakottaa taas värjäämään tummaksi. Vaihtelu virkistää! Jos tekee mieli samantyyppistä muutosta – älä unohda kulmakarvoja, kun ne vaalentaa samalla niin look menee täydestä. Ja hopeashampoolla väri pysyy puhtaana eikä muutu liian keltaiseksi.

Ihanaa kesän jatkoa – toivottavasti Suomen kesä näyttää vielä parhaat puolensa moneen kertaan! @–>—-

3 kommenttia

  1. Heidi 08/07/2008

    Tänään pääsin uimaan. :)

    Kuvasimme suurimman osan päivästä metsässä, mutta kun aurinko pilkisti lyhyen hetken lounastauolla, ehdimme pienellä porukalla käydä järvessä. Aah, kesä on korkattu, heinäkuussa.. ;)


  2. Anna 23/07/2008

    Hei!

    Löysin blogisi etsiessäni hyviä meikkilinkkejä. Tämä on aivan mieletön! Jäin heti lukemaan moneksi tunniksi ja oli pakko jättää kommentti kannustukseksi.


  3. Heidi 24/07/2008

    Hei Anna, tosikiva kuulla – kiitos! :)


Comments are closed.