Teatterii

Nyt ei tarvitse miettiä itselleen iltapuuhaa. :) Ensi-iltaan saakka ollaan porukalla klo 23 asti teatterilla joka ilta, paitsi sunnuntaina.

Viime hetkeen saakka voi tulla isojakin muutoksia, joten joustavin mielin pitää olla paikalla. Autan siellä täällä missä tarvitaan; teen lettikampauksia, kiinnitän mikkipiuhoja,  pesen peruukkeja, käyn asioilla ja opettelen tekemään maskit ja vaihdot molemmin puolin lavaa. Maskeeraajia tulee olemaan näytöksissä ruuhkahetkinä 5 kpl ja kaikilla on omat maskinsa ja vaihtonsa hoidettavana.

Eilen opettelin “toisen puolen” (eli ei maskihuoneen puoleinen;) toisen tekijän vaihdot. Paljon miehiä, viiksiä, pulisonkeja ja peruukkeja. Pitää tietää mihin karvoihin tulee teipit, ja mitkä karvat liimataan kiinni. Osa näyttelijöistä tekee itse, osa tarvitsee apua.

Kulissien takana käy hiljainen, mutta tehokas kuhina. Pitää olla tarkkana, missä voi seisoa milloinkin, ettei ole tiellä, mutta jotta saa tehtyä näyttelijöille vaihdot. Jos on minuuteista kyse, on hyvin aikaa, mutta joskus kyse on sekunneista jolloin asiat pitää tapahtua täydellisesti, oikeassa järjestyksessä.

Tähän esitykseen pitää ensitöikseen opetella neljänkymmenen uuden ihmisen nimet ja roolihahmot. Minulla on huono nimimuisti, joten otin kopion henkilökuntakuvasta kotiin jotta voin opiskella. Näyttelijöiden ja tanssijoiden lisäksi pitää toki vielä opetella muidenkin työntekijöiden nimet, paljon uusia kasvoja sitten viime kerran kun työskentelin Svenskanilla.

Onneksi teatterilla on kivaa! Välillä on luppoaikaa jolloin ehtii porukalla ottaa ryhmäkuvia peilin kautta… ;)

Tältä näyttää muuten uusi, valoisa maskihuone nykyään:

Kun muistelee Svenskanin vanhaa maskihuonetta, joka oli aivan liian pieni niin parannus on huima. Nyt on hyvin säilytystilaa ja takit, kengät ja laukut voi jättää erilliseen pieneen huoneeseen, jossa myös säilytetään varakosmetiikkaa (putsareita, hiustuotteita yms) sekä peruukkilaatikoita, viiksiä ja partoja. Omia tavaroita ei tarvitse enää porukalla tunkea pieneen kaappiin. :)


Maskitila ennen Svenska Teaternin remonttia