Huumorikuvauksista satuteatteriin

Onhan siitä melkein vuosi, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogia.. ehkä on aika jotain sanoa taas. :) Viime syksy meni revyyn merkeissä, keväällä keskityin taas kuvauksiin, teimme huumorisarjojen toisen kauden suman: Jättekiva ja Sipoon Herttua Elisa Viihteelle sekä Sunnuntailounas Cmorelle. Ehdin siinä yhden ruotsinkielisen nuorisosarjankin tehdä, Vakuum, joka tulee ulos talvella vasta. Sipoon Herttuan toinen kausi ei ole myöskään näköjään vielä tullut ulos, mutta muut ovat nähtävissä jo. Oli aika haipakka kevät, olkoon se syy miksi en tännekään saanut mitään kirjoitettua! ;)

Tällä hetkellä teen Detta om detta -sarjaa, jota voi katsoa paitsi tv.stä myös Yle Areenassa. Muita syksyn projekteja ovat teatteri, olen mukana Svenska Teaternin satumaailmassa I det stora landskapet. Ensi-ilta on 26.10.2019.

Teen myös tarvittaessa tuurauksia muissa näytelmissä, The Play that goes wrong ja Vi som är hundra. Teatteri on kivaa vaihtelua kuvauksiin, työtapa ja tahti on erilainen, ja tunnelma kulisseissa on omanlaisensa, kun sali on täynnä yleisöä. :)

Yksi vinkkikin tähän loppuun, kun ystävä kertoi eilen, että hän oli kertonut eteenpäin mun neuvon, ja hänen ystävä oli ilahtunut tästä tiedosta suunnattomasti! Jos joku muu saa tästä iloa niin mahtavaa. :) Eli kerroin, että laitan itselleni aina kaksi mascaraa päällekkäin, tällä tavalla saa yhdistettyä niiden hyvät puolet. Alle vaikka jotain tuuheuttavaa, ja päälle pidentävä, joka kestää sadetta, niin pysyy paketti kasassa. Käytännössä siis huonompikin mascara menee alla, niin ei mene tuotteita hukkaan.

Nuorisosarjaa kun kuvattiin alkukesästä, käytin päänäyttelijälle mascaraa, joka ei ollut vedenkestävä, koska hänellä iho rasvoittui sen verran, että öljyllä irtoava vedenkestävä ripsiväri pysyi huonommin. Sitten tulikin yllättäen yksi kohtaus, jossa hänen piti sukeltaa veden alle, ja heitin nopeasti hänelle kerroksen vedenkestävää mascaraa ripsiin ennen kun kamera kävi. Tämä pelasti sen kohtauksen, eli ripsiväri ei levinnyt ympäri kasvoja kun hän palasi pinnalle. :)

Krisse ja Kiti Ilta-Sanomissa

Ilta-Sanomat teki jutun Kitistä ja Krissestä isänpäiväviikonlopuksi, jutun voi lukea tästä.

Minä tein meikit ja Minna-kollega teki kampaukset. Kuvat otti Ilta-Sanomien kuvaaja Pete Aarre-Ahtio.

Krisse tuntuu viihtyvän kameran edessä, ja hänestä saa kauniita ja näyttäviä kuvia!

Kiti on niin kaunis luonnossa, tämä on kiva kuva, mutta hänestä saa kyllä vielä parempia kuvia, uskallan väittää… ;)

Hän osaa olla paitsi hurjan söpö, myös näin ylväs!

Tämä kuva on otettu ennen näytöstä, kun olin tehnyt hänelle teatterimeikin. Ihan nude-look ei sovellu teatterilavalle, ja tuohon meikkiin lisätään vielä punaiset huulet. :)

Maailmanlopun syksy

Dramaattinen otsikko, joka viittaa siis ainoastaan syksyn töihin, toivottavasti!

Aloitin syksyn tekemällä Maailmanlopun Revyy -nimiseen esitykseen maskeeraussuunnittelun, eli kävin katsomassa harjoituksia, juttelin ohjaajan ja puvustajan kanssa lookeista, valitsin sopivat peruukit, tein tarpeellisia hankintoja, pesin ja tein peruukkeihin kampauksia sekä sovin yhteistyökumppanien kanssa hiustuotteista ja meikeistä. Ennen ensi-iltaa kuvasimme myös esitykseen tulevaa materiaalia ja pressikuvia mainoksiin ja käsiohjelmaan.

Nyt kun kaikki lookit on päätetty, teemme jokaiseen näytökseen näyttelijöille meikit, natut ja peruukkivaihdot kulisseissa yhdessä kollegani Minnan kanssa. Tässä poseeraamme asiallisina Peacock-teatterin lavan takana olevan maskipisteen edessä. :)

Kesällä olin mukana tekemässä Onnela-sarjan toista tuotantokautta, joka alkaa C More:lla 22.11. Teen nyt syksyllä myös ruotsinkielistä Detta om detta -sarjaa, joka löytyy Areenasta suomenkielisellä tekstityksellä nimiellä Tämä tästä.

Sunnuntailounas

Alkuvuosi on mennyt Sunnuntailounas-nimisen sarjan parissa. Komedia, oma suosikkigenre ehdottomasti! Sarja on tulossa C More -suoratoistopalveluun, ja sitä mainostetaan näin:

“Sunnuntailounas on uusi kotimainen perhekomediasarja Atte Järviseltä, Pasilan ja Ihmisten puolueen tekijältä. Sarjassa aikuisista lapsistaan etääntynyt isä aloittaa uuden perinteen ja kutsuu lapsensa luokseen lounaalle joka sunnuntai. Lounaalla perhe käy läpi viikon tapahtumia, jotka nähdään takautumien kautta. Samaistuttavan ja vaikeitakin asioita komiikan kautta käsittelevän sarjan pääroolissa nähdään Taneli Mäkelä. Sarjaa kuvataan alkuvuodesta 2018.”

Näyttelijät ovat hyviä, työryhmä tehokas, tekeminen on vauhdikasta ja teksti hauskaa. :)

Olemme kuvanneet enimmäkseen sisätiloissa, mm. itse lounasosiot, josta sarja on saanut nimensä, mutta olemme myös päässet seisomaan pihalla, mm. kokonainen päivä hautausmaalla. Onneksi juuri sinä päivänä ei ollut lumi-inferno meidän kohdalla!

1 2 3 4 121