Alkuvuosi on mennyt Sunnuntailounas-nimisen sarjan parissa. Komedia, oma suosikkigenre ehdottomasti! Sarja on tulossa C More -suoratoistopalveluun, ja sitä mainostetaan näin:
“Sunnuntailounas on uusi kotimainen perhekomediasarja Atte Järviseltä, Pasilan ja Ihmisten puolueen tekijältä. Sarjassa aikuisista lapsistaan etääntynyt isä aloittaa uuden perinteen ja kutsuu lapsensa luokseen lounaalle joka sunnuntai. Lounaalla perhe käy läpi viikon tapahtumia, jotka nähdään takautumien kautta. Samaistuttavan ja vaikeitakin asioita komiikan kautta käsittelevän sarjan pääroolissa nähdään Taneli Mäkelä. Sarjaa kuvataan alkuvuodesta 2018.”
Näyttelijät ovat hyviä, työryhmä tehokas, tekeminen on vauhdikasta ja teksti hauskaa. :)
Olemme kuvanneet enimmäkseen sisätiloissa, mm. itse lounasosiot, josta sarja on saanut nimensä, mutta olemme myös päässet seisomaan pihalla, mm. kokonainen päivä hautausmaalla. Onneksi juuri sinä päivänä ei ollut lumi-inferno meidän kohdalla!