Muodonmuutoksia Siskonpedissä

Tänään kuvasimme Siskonpeti-sketsejä yhteen gaalaan. Aiettä. Aamulla kun porukka kerääntyi maskiin, tuntui että meillä olisi yhtäkkiä kolmas tuotantokausi alkamassa. Hyvää kannaattaa kuitenkin odottaa? Toivottavasti sekin hetki vielä kohtaa!

Maskihuone oli varattu meille hienolla lapulla, jossa oli kuvia sarjan “luolanaisista”. Mihinköhän oli tarkoitus viitata… ennen vai jälkeen meikin? ;)

Tänään tehtiin trendikästä lookkia, toki kieli poskessa, kuten aina näissä kuvioissa. Niina otti hienon selfien:

Muodonmuutoksesta tulee mieleen tämäkin ihana musiikkivideo, upea kappale ja “pientä fiksausta”. :)

Lauantaikauneutta

Viikonloppuna ehtii tehdä vähän meikkitöitä. Tänään kuvattiin erään suunnittelijan mainoskampanjaa. Liikkuvaa kuvaa, sekä stillkuvaa. Alunperin oli tarkoitus, että teen meikit ja lähden, mutta halusivatkin, että jään pidempään valvomaan kuvaan ja tekemään pari muutosta hiuksiin.

Mallina oli upea Julia, jonka varmasti kaikki ovat nähneet jossain muotikuvissa. Aina yhtä kiehtovaa seurata ammattilaisen työskentelyä kameran edessä, kun jokainen liike on valokuvauksellinen, valo hivelee kasvojen luustoa ja silmissä on voimaa. Tekniikkalaji. :)

Tulikin kiire seuraavaan paikkaan, menin hotelliin tekemään pikkujoulumeikit parille hurmaavalle naiselle, ja sen jälkeen en keksinyt mitään parempaa kuin mennä kotiin syömään ja katsomaan tv:tä… vauhdikas lauantai-ilta. ;)

Siskonpeti – noitametsä

Onpa kiva katsoa näitä uusia Siskonpeti-jaksoja, kun siitä on jo hetki aikaa kun niitä kuvattiin. Tämä ihana musiikkivideo oli yksi lemppareista, niin hienoja noitia luotiin ja sitten seistiin lempeässä sateessa, pimenevässä metsässä ja tehtiin taidetta…

Aina ei ole yhtä miellyttävää seistä ulkona sateessa, mutta hyvän asian eteen kannattaa vähän kärsiäkin. Ei kyl edes kärsitty. Tai sitten aika kultaa muistot. ;)

Ethän mua unohda

Tällainen musiikkivideo kuvattiin syyksuuisena iltana, eräässä kellarissa; suitsait tummaa väriä luomiin, tukka tötterölle ja kameran eteen. Ihanat Kaupungin Naiset!

Siskonpeti 2

Siskonpedin toinen tuotantokausi on nyt kuvattu, ja se leikataan kesän aikana. Kaikenlaista hienoa ja hauskaa taas luvassa! Ollaan kuvattu vaikka missä ja vaikka mitä. :)

Studiossa ja eri lokaatioissa sisällä, jolloin saa luotua vaikka minkälaisia paikkoja ja tilanteita…

Ulkona, upeassa luonnossa… metsässä saa kauniita kuvia, eikä haittaa (paljon), vaikka sataakin.

Joissain kuvauspaikoissa sai pitää huolta itsestään hengityssuojan avulla. Ehkä sellainen olisi ollut hyvä ihan koko tuotannon ajan, kun oli flunssaa yms välillä liikkeellä…

Parkkihallissa saa kuvattua makeita musiikkivideoita. Näemmä. :)

Ihanalla Malmin lentokentällä, josta on lämpimiä muistoja isän kanssa, kuvattiin myös eräs upea musiikkiaiheinen asia… vähän salaperäinen pitää ehkä vielä olla. ;)

Viimeisenä päivänä kuvattiin “tunturilla”… kaikenlaisia paikkoja täältä pääkaupunkiseudulta löytyykin!

Eikun syksyä odottamaan, jolloin uudet jaksot tulevat telkkarista ;) Vietetään kuitenkin mahtava kesä ennen sitä! Siskonpeti-asioita voi odotellessa kurkata Facebook-sivulta.